Pyöräkesä 2015

Tämän kesän missio oli kehittää teräksiset pyöräjalat ennen Tahko triathlonin täydenmatkan kisaa 15.8. "Kesäloma" alkoi lauantaina 13.6. Jukolan Venlojen viestillä Paimiossa, jonka jälkeen oikeastaan en ole sitten paljon muuta tehnytkään kuin polkenut pyörää. Ensin pari viikkoa retkivarusteilla pakattua cyclocrossia Turusta Hampuriin ja sen jälkeen erinäisiä lenkkejä kotiSuomessa välillä maantiepyörällä, välillä cyclolla. Jos olisin jäänyt odottelemaan hyviä säitä, niin tämä pyöräkesä 2015 ei olisi vielä alkanutkaan. Tutuksi on tulleet kovat tuulet ja sadepilvet, mutta sitä paremmalta tuntuu aina lenkin jälkeen päästä lämpimään suihkuun ja syömään. Toistaiseksi kilometrejä on kertynyt kuukauden aikana reilut 2000km. Rehellisyyden nimissä pyöräjalat eivät aivan vielä tunnu teräksisiltä ja jopa hieman jänskättää tuo täydenmatkankisan 180km pyöräily - etenkin sen osalta, että kestääkö takapuoli! Ompelin tänään pyörähousuihin ekstrapehmusteen auttaamaan asiaa. Viime kesänä testailin erilaisia satuloita ja parhaaksi valikoitui ISM Adamo Road satula. Vaikka satula olisi kuinka hyvä niin jos joka päivä kuukauden aikana ajaa lähes 100km niin kyllähän se alkaa tuntua. Ei voi mitään. Mikään ei tule ilmaiseksi, ei etenkään pyöräjalat!

Tässä satulassa on tullut vietettyä lähes 100h - kuin toinen kotini!

Retkipyöräilystä voisin kirjoittaa ihan erikseen oman tarinan blogiini. Reissu oli elämäni ensimmäinen pidempi retkipyöräreissu, mutta ei varmasti jää viimeiseksi. Ihastuin nimittäin pyörämatkailuun siinä määrin, että mielessä pyörii jo useampikin eri reittivaihtoehto tuleville lomille. Tällä kertaa matka kesti 2 viikkoa (1400km), mutta pidempikin reissu houkuttelisi. On se vain ihme miten kroppa täysin tottuu siihen, että joka päivä polkee sen satakilometriä eikä  oikeastaan tunnu missään (paitsi takapuolessa). Toki matkavauhtikin on eri kuin maantiepyöräilyssä. En nyt sitten tiedä paransiko retkipyöräily varsinaisesti kisavauhteja, mutta ei siitä tuskin haittaakaan ollut. Ainakaan pitkät lenkit ei enää tunnu niin pitkiltä kuin ennen kun on tottunut pyöräilemään monta tuntia putkeen. 

Pyöräkesään liittyen on tullut päivitettyä myös hieman pyörävarusteita. Vaikka pyöräilystä erittäin paljon pidänkin, niin siitä kurja laji se on, että kaikki varusteet tuntuu maksavan aina ihan älyttömästi ja itse pyöräkin on todellinen  rahareikä. Saksasta löytyi kuitenkin todella edulliset talvipyörähousut (jopa minulle sopivat) ja Suomesta talvikenkäsuojat ALElaarista. Ensi talvena aion todella toteuttaa työmatkapyöräilymissiota myös pakkasilla. Tosin näissä suomen kesäisissä keleissä talvipyöräilyvarusteille saattaa löytyä käyttöä jo varsin pian :D! 

Let´s run!

Juoksu on se juttu, josta kaikki alkoi.

Kun on hyvä mieli tekee mieli juosta.

Ja kun huono tai muuten vain stressantunut mieli,

 niin juoksu on lääkettä siihenkin.

Eikä missään muussa ole niin helppo saavutta sitä ihanaa

flow-tilaa, jossa askeleet vaan rullaa ja maailma on tässä ja nyt.

Monimutkaisessa maailmassa juoksu on ihanan yksinkertaista.

Keskittymistä perusasiaan. Liikettä. Aikaa. Olemista.

Ympärillä hälisevässä maailmassa juoksu on meditaatiota.

Se on nykyisin osa identiteettiäni,

se on osa minua.

Siksi onkin karmeaa, kun tulee vamma/loukkaantuminen,

eikä voikaan enää juosta.

Se on vähintäänkin pienoisen kriisinpaikka, 

johon mielellä - jos ruumiillakin - kestää sopeutua.

Juoksusta tulee nimittäin helposti riippuvaiseksi.

Ja äkillinen vieroitus siitä on tietysti henkinen haaste.

Tämän tietävät kaikki ne, jotka ovat juoksun makuun päässeet.

Ja loukkaantuneet.

Sillä oikeasti harva juoksua tosissaan harrastava säilyy vammoitta.

En minäkään.

Viime syksynä 2014 marraskuun puolivälissä kesken tavallisen juoksulenkin

 jotain tapahtui jalkaterässäni.

Jouduin linkuttamaan lenkiltä kotiin.

Röntgenissä ei näkynyt merkkejä murtumasta, mutta

jalka oli kipeä, enkä kärsinyt edes astua sille.

Siitä se alkoi; lähes 3 kuukauden mittainen juoksutauko.

Siinä ajassa ehtii päässä pyöriä yksi jos toinenkin epätoivoinen ajatus.

Voi miettiä, että oliko se nyt siinä.

Piste koko juoksu-uralle.

Miettiä, että siellä ne muut nyt juoksee ja treenaa.

Olla kateellinen. Ja surullinen. Ja vihainen.

Voi miettiä miksi kävi kuin kävi.

Joskus on löydettävissä syitä, joita huomioimalla olisi voinut

välttää vamman. Mutta ei läheskään aina.

Pitää vain hyväksyä tilanne.

Mutta apua voi aina hakea.

Minä sain apua mm. näistä Sidas pohjallisista:

Kuopiossa näitä yksilöllisiä Sidas pohjallisia tekee 

FYSIX Oy:ssa Isto Paalimäki

Pohjallisten lisäksi toipumista vammasta auttoi keskittyminen

muihin lajeihin/asioihin. 

Ettei vain jäänyt sohvalle pyörittämään peukaloita ja murjottamaan

(vaikka joku kerta saattoi kyllä niinkin käydä).

Varmasti myös aika paransi pieniä vammoja,

samoin sinnikäs varvasjumppa.

Positiivisellakin ajattelulla oli oma merkityksensä,

ja sillä että joku (mieluiten joku ammattilainen) valoi toivoa tilanteeseen.

Luin blogeista toisten vammoista kärsivien tarinoita 

 (esim suunnistaja Minna Kaupin vastoinkäymisiä),
etsin vertaistukea.

Mietin, että minullahan tässä vielä on tavallaan helppoa,

mutta entä kun on ammattilainen ja elanto kiinni urheilussa.

Paineet voi olla vielä pikkuisen erilaiset silloin.

Joka tapauksessa nyt on koittanut kevät.

Kolme pimeää ja synkkää kuukautta on ohi.

Ja minä juoksen taas.

Ja voi että se on mahtavaa.

Juosta kovaa.

Juosta pitkään.

Juosta ylä- ja alamäkeen.

Juosta auringossa ja sateessa.

Juosta portaita.

Juosta asfaltilla ja maastossa.

Juosta ulkoimalla.

Juosta Suomessa.

Juosta yksin

ja juosta oman rakkaan kanssa.

Ylämäkijuoksua Lapinlahden Haminamäellä

Mäkimies

Aamuisia juoksutunnelmia New Yorkin lomamatkalta

Central Parkista

-Saara

PS. Viime viikolla juoksin hammaskipuuni 10x Puijon Portaat

ylös ja alas aikalailla täysillä. Hammaskipu muuten unohtui.

Ihan vaan reseptiksi hammashermokivuista kärsiville ;)!

Treeni- ja kilpailufilosofiasta

Minulta on monesti kyselty, että miten treenaan ja millainen "ohjelma" minulla on. Kerron nyt vähän tarkemmin nykyisestä treenifilosofiasta ja -metodista, joka on muotoutunut vuosien varrella sellaiseksi kuin on (ja monen mielestä siinä on varmasti puutteita enkä sitä lainkaan kiellä), mutta itsepäinen kun olen niin annan ajan ja kokemuksen kautta sen muovautua itselleni sopivaksi - toki vinkkejä otan vastaan, mutta on oma valintani missä määrin niitä noudatan :)! 

Usein ihmisiä kiinnostaa myös se millaisia kilpailuja ja TAVOITTEITA minulla on. Siihen olen monesti vastannut, että tavoite on nauttia joka harjoituksesta. Tavoite on tehdä sitä mistä tykkää. Tavoite on nauttia matkasta tavoitteeseen. (Kisa)Tavoitteita toki pitää olla, mutta en ota niitä liian vakavasti. Olen onnellinen mikäli ylipäänsä olen sellaisessa kunnossa, että kisaamaan pääsen ja tyytyväinen jos jalat maaliin asti kantaa. Ja ainahan ne on toistaiseksi kantaneet ja hyvä mieli jäänyt, kun en ole itseäni äärirajoille ajanut vaan kuunnellut omaa kroppaa. Epämukavuutta pitää toki sietää ja hetkellisesti pitkät kisat eivät tietenkään tunnu hyvältä, kun jalat alkaa mennä tönköiksi jne jne, mutta ne ovat pääsääntöisesti ohimeneviä tuntemuksia, joita ei pidä säikähtää. Maalissa on helppo hymyillä ja hyvä endorfiinipöhinä kantaa useita viikkoja eteenpäin! Ja siinä pöhnässä on hyvä asettaa uusia, entistä haastavampia tavoitteita tulevalle kaudelle. 

Muutama vuosi sitten jo pelkkä ajatus täydenmatkan triathlon kisasta tuntui ihan utopialta, mutta ei enää. Hurjatkin tavoitteet tulevat lähemmäksi ja MAHDOLLISIKSI kun niihin etenee määrätietoisesti ja osatavoitteita asettaen. Ei tietenkään pidä aloittaa liian hurjista tavoitteista, vaan itselle sopivista - sellaisista joihin on mahdollista päästä työn tuloksena. Työtä tavoitteiden eteen on oltava valmis tekemään ja sitoutumaan harjoitteluun. Totuus on, että sitä paremmalta maalissa tuntuu, mitä enemmän tietää sen eteen tehneensä (eikä se aina näy siinä mikä tulos numeroina näkyy). Harjoittelu palkitaan, niin se on, eikä jossittelu siitä mitä olisi voinut tehdä enemmän tai vähemmän auta. Arjessa teen ne päivittäisen pienet valinnat, jotka johtavat lopulta siihen, että kisaan voi lähteä luottavaisin mielin oman kroppansa rajat tuntien. Ja ennen kaikkea silloin myös kisasta nauttien.

Mutta palatakseni treenifilosofiaan. Minulla ei ensinnäkään ole valmentajaa eikä mitään virallista ohjelmaa, jota noudattaisin pilkun tarkasti. Toimin hyvin pitkälti varsin joustavasti vaalien sitä, että liikunnan ilo voisi säilyä mukana harjoittelussa. On tietysti päiviä, että ei huvittaisi, mutta koska liikun niin monipuolisesti niin yleensä aina joku laji huvittaa. Saatan suunnitella jotakin päivä- ja viikkotasolla, mutta toisaalta teen muutoksia sen mukaan miltä tuntuu, mitä mahdollisuuksia on tarjolla, missä olen ja mikä juuri tänään huvittaa. Saatan painottaa eri asioita riippuen siitä missä kunnossa paikat on ja toisaalta senkin mukaan mikä sää/vuodenaika ulkona on. Jos kaveri soittaa ja kysyy äkisti mukaan lenkille, niin totta kai suostun vaikka olisin mielessäni jotain muuta jo ehtinyt ajatella. Kaiken tämän joustavuuden jälkeen, en silti treenaa ihan hasardisti miten sattuu.

Ajatuksissani on viikon treenirunko, johon aika mukavasti asettuu harjoitukset viikosta toiseen vaikka niitä en etukäteen kovasti suunnittelisikaan. Ensinnäkin yritän treenata kaikkia kolmea lajia tasapuolisesti: viikossa noin 3 kertaa juoksua, 3 kertaa pyöräilyä ja 2 uintitreeniä. Viikon aikana yhtenä päivänä teen pitkän treenin (n.3h), joka on monesti yhdistelmäharjoitus (2-3 lajia putkeen). Viikkoon mahtuu myös 1-2 kovempaa treeniä (harvoin mitään maksimiharjoitusta), mutta muuten perus pk:ta. Joku viikko saattaa mennä pyöräpainotteisesti, toinen juoksupainotteisesti ja sitten taas uintipainotteisesti. Kuitenkin tasapuolisuus tässäkin! Sitten toinen johtoajatus koskee määriä: teen monesti kaksi kovempaa viikkoa, jolloin tunteja kertyy noin 12-14h, jonka jälkeen kevyempi viikko, jolloin tunnit asettuvat 8-10h välille. Kovemmilla viikoilla on keskimäärin yksi lepopäivä, kevyemmällä kaksi.

Juoksija aikana harjoittelin lähinnä yksin, mutta triathlonin myötä olen löytänyt ilokseni treeniseuraa. Etenkin pyöräilyssä seurassa on mukava ajaa (ja myös jokseenkin helpompaa jos vaan perässä pysyy), mutta myös uinnissa yhteisen ohjelman uiminen irrottaa mehuja paremmin kuin yksin altaassa pärskiminen. David Beckhamin tapaan noudatan minäkin sitä periaatetta, että pyrin treenaamaan itseäni parempien kanssa. Silloin tehtävänä on lähinnä yrittää pysyä muiden mukana - ja siinä huomaamatta kehittyy itsekin. Itsetunnolle se ei tietenkään ole mitenkään nostattavaa huomata olevansa aina porukan hitain, mutta kehittymisen kannalta menetelmä on todettu toimivaksi. Joku päivä en ehkä olekaan enää (mies)porukan hitain (toivottavasti).

Joku saattaa ajatella, että treenaanpa paljon. Ja tietysti treenankin, mutta sekin on suhteellista. Jos vertaa vaikkapa triathlon ammattilaiseen Kaisa Lehtoseen, niin harjoitusmääräni ovat noin 1/3 Kaisan tuntimääristä. Mutta vertailu on tietysti turhaa, koska en tee tätä ammatikseni (vaikka joskus niin haluaisin kuvitella) ja teen normaalia päivätyötä 8h viitenä päivänä viikossa. Täytyy ajatella kokonaiskuormitusta, ettei käy liian rankaksi. Ja omat harjoitusmääränikin olen kasvattanut tuohon 12-14h viikkotasolle pikku hiljaa vuosien varrella. Oma kroppa pitää totuttaa asteittain rankempaan harjoitteluun, jos haluaa välttää ylikunnon tai vammat. Vammoilta minäkään en ole säästynyt, mutta toisaalta sekin täytyy hyväksyä, että iänmyötä paikat alkaa krempata helpommin - kaikkea ei ole mahdollista välttää, varsinkin jos on syntymälahjana saanut esimerkiksi vaivasenluun jalkaansa niin kuin minä!

Vaikka painotankin kovasti oman kropan tuntemista ja harjoittelun mielekkyyttä niin silti ajatuksissani olen valmis myös uusiin juttuihin - joskus vähän riskilläkin. Epäonnistumisia ei pidä pelätä tai miettiä puutteitaan (niitähän löytyy aina) vaan tarttua tilaisuuksiin vaikka ei ihan aina tietäisikään mitä tuleman pitää! Ei kaikkea voi harjoitella etukäteen. Esimerkiksi ensi kesän täydenmatkan kisa on minulle täysi yllätys, hyppy tuntemattomaan. En voi tietää miten kisasta selviän, mutta luotan itseeni sen suhteen että kävi kuinka kävi niin selviän silti. Yritän parhaani ja se riittää. Olen sopivasti kokeilunhaluinen ja vähän hullu testatakseni omia rajoja!

Oikeastaan koko kestävyysurheilu "ura" alkoi kohdallani siitä, että ilmoittauduin Kuopio maratonille 2009. Ennen kisaa pisin juoksemani lenkki oli 10km. Samalla viikolla kun kisa oli, ostin ensimmäiset juoksutrikoot ja uudet lenkkarit (eli perusvirheet mitä nyt voi tehdä). Ilmoittauduin maratonille, koska matkustimme mieheni kanssa kisaan jopa JOENSUUSTA asti, joten ajattelin, että en nyt mihinkään puolikkaalle lähde kun sieltä asti kisaa varten Kuopioon tullaan. Vähän hassu ajatus, mutta kuvastaa varmaan minua. No sitten tietysti lähdin rohkeasti kisaan enkä edes ajatellut vaihtoehtona sitä, että jotenkin epäonnistuisin. Tietysti näin jälkikäteen ajatellen, se olisi voinut olla hyvinkin mahdollista koska kokemusta tai tietotaitoa ei juurikaan ollut. Juostessani kyselin vieressä kulkevilta jossain vaiheessa, että paljonkohan kello on! Minulla ei siis ollut mitään mittaria ranteessa, pistin vain menemään tasaisella vaudilla jalkaa toisen eteen sen enemmän ajattelematta. Maaliin tulin perinteisesti hymy huulilla ja aika näytti 4:04. Olo oli loistava. Tulin naisten sarjassa muistaakseni 9. sijalle. Ajattelin, että voi vitsi, pitäisköhän alkaa treenaamaan vähän enemmänkin! 

Samanlaisen rohkean hypyn tuntemattomaan tein, kun aloitin vuosi sitten keväällä maantiepyöräilyn "helposta kohteesta" eli Mallorcalta. Sitä ennen olin ajellut vain paksurenkaisella cyclocrossilla Suomen teillä. Mallorcalle lähdin triathlon seuraporukan kanssa, kun tilaisuus kerran tuli. Siellä sitten lasketeltiin serpentiiniteitä alamäkeen lähes 60km tuntivauhdilla jalat kiinni polkimissa ironmanien perässä. Tai kiivettiin tunnin kestäviä ylämäkiä vuoristossa… Totta puhuakseni voisi pyöräilyuran aloittaa helpomminkin, mutta tulipahan tehtyä - ja hyvä niin! Varusteet oli mitä oli (ja on edelleenkin), mutta varusteet eivät ole koskaan estäneet minua urheilemasta. Vaikka kokemuksen karttuessa sitä alkaakin arvostaa enemmän hyviä varusteita. Etenkin jos yrittää pysyä muiden perässä! Mutta tästä aiheesta lisää myöhemmin.

Tässä vielä vuoden takaisia muistoja Mallorcalta:

Lopuksi täytyy todeta, että urheilu on vienyt minut paikkoihin joihin en koskaan olisi uskonut päätyväni, tuonut elämääni hienoja uusia ihmisiä, kasvattanut itseluottamustani ja tarjonnut ikimuistoisia kokemuksia. Mutta ennen kaikkea se on tuonut ja edelleenkin tuo valtavaa iloa! Jos joku vielä ihmettelee, että miksi niin SIKSI!!!

Viikon 13 treenit (kevyt viikko)

ma 23.3 juoksu 1h 40min + keskivartalojumppa 20min
ti 24.3 lepo
ke 25.3 ohjatut uintitreenit (tekniikka) 1h 30min
to 26.3 lepo
pe 27.3 juoksu 1h 30min
la 28.3 crosstrainer 40min, sali 20min (kädet), uinti 1h (3km) 
su 29.3 juoksu 1h 30min

Silmät auki

Tuttuun ympäristöön herkästi turtuu, eikä enää ymmärrä arvostaa tai pysähtyä ihastelemaan kotikulmien maisemia kun niiden ohitse tarpoo päivästä toiseen. Aina välilä yritän ihan tietoisesti ottaa "uusin silmin" -asenteen eli avata silmät sille kauneudelle mikä monesti arjessa jää huomaamatta. Täällä Kuopiossa siihen on erinomaiset mahdollisuudet, maisemat nimittäin hellivät ulkoilmaihmisen mieltä ja sydäntä - etenkin näinä päivinä kun aurinko paistaa. En monestikaan pidä juoksulenkillä kelloa mukana, jotta lenkistä ei tulisi syikkeiden tuijottamista ja vauhdin vahtaamista maisemien lipuessa ohi. Silloin malttaa pysähtyä kesken lenkin ihastelemaan auringonlaskua, lintujen laulua ja jäiden rätinää. Kovat harjoitukset on sitten asia erikseen. 

Harjoittelumentaliteettini urheilussa on, että harjoituksesta tulisi pääpiirteissään nauttia itsestään. Eikä vasta jälkeenpäin, vaikka toki vaikutukset kantavat harjoituksen jälkeiseenkin olotilaan. Mitä enemmän on tullut liikuttua, sitä enemmän on syntynyt kiitollisuuden tunne siitä, että ylipäänsä voin liikkua (yleensä ilman vammoja), voin kulkea naisena vapaasti kadulla yksin, voin hengittää raitista ilmaa ja ihastella luontoa melkeinpä saman tien kun astun kotiovesta ulos. Täällä meillä on monenlaisia etuoikeuksia ja vapauksia, joista toiset vasta haaveilevat. Joskus tuntuu suorastaan hullulta miksi ihmiset jättävät nämä mahtavat edut käyttämättä ja istuvat sisätiloissa päivästä toiseen!

Tässä kuvia tältä viikolta kuopiolaisista maisemista:

Jäiden paukahtelua Kallavedellä

Venekausi saa vielä odottaa. 

Oma soutuveneemme on ystäväpiirinkin käytössä.

Auringonlasku Peräniemellä

Jos mahdollista valitsen aina mieluummin raittiin ilman ja ulkoilun kuin sisäliikunnan (ja tästä johtuen jatkuvasti laiminlyön lihashuollon ja punttisaliharjoittelun - argh!). Toisaalta Suomen sääoloissa voi joskus olla parempi (ja turvallisempi) tehdä etenkin kovemmat harjoitukset sisällä kuin ulkona. Tänään kokeilin ensimmäistä kertaa ratapyöräilyä Kuopiohallilla ja oikeastaan yllätyin positiivisesti. 2,5 tuntia meni nopeasti kuin siivillä, eikä kaarteetkaan olleet niin pahoja kuin luulin ,vaikka parhaillaan vauhtia oli 35km/h. No kesän tullen tietysti mieluummin harrastan tätäkin lajia ulkona!

Tässä vielä loppuun viikon 12 treenit:

ma 16.3 juoksu n.1h 30min

ti 17.3 pyöräily 2,5h (63km) työmatka

ke 18.3 uinti 50min (2,5km)

to 19.3 pyöräily 2,5h (63km)

pe 20.3 juoksu 1h 30min

la 21.3 spinning 1,5h + uinti 1h (3km)

su 22.3 ratapyöräily 2h 25min (75km) + juoksu 55min (10km)

Energiaa auringosta!

Mahtava auringonpaiste.

Eikä vain yhtenä päivänä vaan melkein jo viikon putkeen!

Kyllä nyt ulkoilmaihmistä hemmotellaan kerrakseen.

On se ihmeellistä mikä voima tuolla 149,6 miljoona kilometriä 

kaukana olevalla valopallolla on meihin.

Aurinko on antanut ihan uutta energiaa ja iloa myös treeneihin. 

Töissä kohtaan kuitenkin myös niitä, joille keväiset säteet aiheuttavat

päinvastaisen reaktion -  masennus vain pahenee.

Mikä avuksi heille? Sitä mietin itsekin.

Energian lisäksi valon lisääntyminen ja päivän pidentyminen toki luo omat haasteensa

AJOISSA nukkumaan menemiselle. Aivot kun on jotenkin ihan liiankin innoissaan

tästä piristysruiskeesta. Aamulla se tietysti kostautuu.

Tiedostan kyllä unen olennaisen tärkeyden hyvinvoinnille ja palautumiselle,

mutta miksi ihmeessä asian soveltaminen omalle kohdalle on

aina uudestaan ja uudestaan haaste, jossa riittäisi skarpattavaa.

Rakastan kyllä talveakin (ainakin jos pääsee hiihtämään ja luistelemaan),

mutta rehellisyyden nimissä täytyy kyllä myöntää, että on se nyt ihan 

sanoinkuvaamaton fiilis kun ensimmäistä kertaa talven jälkeen

pääsee polkemaan pyörällä kunnolla

ja päästellä alamäkeen 50km/h vauhdilla pelkäämättä!

Teiden sulamisen myötä olen taas innostunut työmatkapyöräilystä,

vaikka aamuherätykset ei varsinaisesti olekaan vahvuuteni

(yritystä kyllä on enemmän, toteutusta harvemmin).

Työmatkani yhteen suuntaan on joko 13km, 15km tai 25km koulusta riippuen.

Parhaimmillaan saan siis hyötyliikuntaa työmatkan polkemisesta jopa 

50km päivässä - eli käy jo ihan treenistä. Ja etenkin jos innostuu niin kuin tällä viikolla,

ettei malta lopettaa vaan polkee vaan ihan polkemisen ilosta pientä lisälenkkiä!

Toinen kesäinen laji, joka herää henkiin aina auringon noustessa horisonttiin

on frisbeegolf, jota pelaan puoli tosissani lähinnä ulkoilmasta nauttien ja siinä

sivussa vähän heittojakin harjoitellen. Toimii hyvänä palauttavana harjoituksena

myös, koska huomaamattakin askeleita tulee otettua ihan 

kiitettävä määrä metsäpolkuja tallatessa.

Ehkäpä tulevana kautena frisbeegolfia tulee pelattua enemmänkin...

Mieheni kun innoissaan ilmoitti JA MAKSOI minut

Vuorelan Veikkojen jäseneksi. Ja olen muuten kunniajäsen, sillä minusta

tuli samalla seuran ensimmäinen naispuoleinen frisbeegolfaaja!

Sain jopa kutsun seuran suunnittelukokoukseen.

Niinpä. Sitä ihmettelen tässä juuri itsekin :)

Tässä vielä loppuun viikon 11 treenit:

ma 9.3. juoksu 1,5h n. 16km

ti 10.3. lepopäivä - hieronta

ke 11.3. juoksu 1h n. 10km + uinti 1,5h (n. 4,5km)

to 12.3. pyöräily 1h 40min (43km)

pe 13.3. hiihto 1h + juoksu 1h

la 14.3. spinning 1,5h + uinti 1h (3km) + pyöräily 1h 40min (43km)

su 15.3. lepo - katsottiin biathlonia Kontiolahdella :) + frisbeegolfia Joensuussa

Tässä vielä vaudikkaita tunnelmia Kontiolahden MM-kisoista:

Kevät auringossa kelpasi Kaisankin hiihdellä!

Ja kannustus oli taattu!

Kontiolahdelta mukaan tarttui myös 

uusi hieno urheilupipo!

Hiihtovireessä!

Nyt on menossa hiihtolomaviikko. Koululaiset ja opiskelijat ovat lomilla ja toivottavasti viettäneet sitä ulkoilmasta nauttien, vaikka kelit nyt eivät ihan parhaat mahdolliset olleetkaan - ainakaan Savossa. Itse en täysimittaisesti lomailemaan päässyt, mutta vaikka kävinkin töissä alkuviikon (ma-ke) sain silti mukavasti hiihdeltyä työpäivien jälkeen. Viikosta tulikin hyvin hiihtopainoitteinen. Hyvä hiihtovire lähti oikeastaan käyntiin jo viikko sitten sunnuntaina 1.3. Siilinjärvellä hiihdetyssä Räsäukon laturetkestä (30km). Suksi luisti kuin unelma ja painelin menemään kuvitellen olevani vähintäänkin Therese Johaug (positiivista mielikuvaharjoittelua). Takaa porukka hiihti perääni kysellen: "mitkä voiteet sulla on?". Ilmeisesti hyvä luisto näkyi muillekin.

Perjantaina otin ensimmäistä kertaa osaa Ahmanhiihtoon Kolilla. Kyseessä oli 52km laturetki. Lähdettiin jo aamu seitsemältä ajelemaan kohti Pohjois-Karjalaa, jotta pääsisin starttaamaan aamupäivästä ennen latujen muuttumista lumimössöksi. Vaikka pääsin matkaan klo 10.15 niin luisto oli tällä kertaa aika nihkeä ja matkan teko huomattavasti takkuisempaa viikon takaiseen. Lunta oli kuitenkin mukavasti ja maisemat kolimaisen jylhät! Hetkittäin sain jopa luotua päähäni mielikuvan siitä, että hiihtelisin Lapin laduilla. 

Ahmanhiihto ei todellakaan sovi niille, jotka pelkäävät alamäkiä, eikä niille jotka eivät jaksa lykkiä ylämäkiä. Latuprofiili oli yhtä ylä- ja alamäkeä, mutta onneksi Puijolla hiihtäneenä olin tottunut sykevaihteluihin.

Räsävaaran nousussa alkoi sataa märkärättejä naamaan ja meno muuttui entistä tahmeammaksi. Taistelin kuitenkin loppuun asti, vaikka hiihtolaseissa olisi pitänyt olla pyyhkimet eteenpäin nähdäkseen. "Maalissa" ajauduin vielä paikallislehden toimittajan tenttiin, joka tiedusteli lähinnä hiihtotapahtuman tarjoiluista ja huollosta. Tarjoilut olivat melko "äijämäiset" (jos ei seurakin), sillä lähes joka huoltopisteellä oli munkkia ja makkaraa. Mutta siis kaiken kaikkiaan mukava tapahtuma ja varmasti osallistun uudestaankin!

Tänään hiihtoviikko huipentui Paulintaipaleen 54km laturetkeen Lapinlahdelta Tahkolle. Etukäteen jännitin mahtaako koko laturetki onnistua, lämpölukemat kun olivat reilusti plussan puolella ja ladut melkoista sohjoa. Reissusta tulikin neljän tunnin "jalkakylpy". Maalissa olin kuitenkin jälleen tyytyväinen ja hyvä mieli osallistumisesta. Kaiken hyvän lisäksi sain hiihtoseuraa jyväskyläläisestä triathlonistista Petteristä, joten matka taittui joutuisasti. Tahkon maisemat muistuttivat myös mieleen tulevat triathlon haasteet: täydenmatkan kisa 15.8. - enää reilu 5kk aikaa ennen H-hetkeä, hui!

Tässä loppuun vielä tämän viikon treenit:

su 1.3. 1h 40min vapaa hiihto (Räsäukon laturetki Siilinjärvellä) 30km, 1h 50min juoksua noin 20km
ma 2.3. 1h 50min vapaa hiihtoa n. 28km
ti 3.3. 1h 20min vapaa hiihtoa 20km
ke 4.3. 1h 10min juoksua, noin 14km + 20min kevyttä kävelyä
to 5.3. 2h vapaa hiihtoa, 30km
pe 6.3. 4h vapaa hiihtoa, 52 km (Ahmanhiihto Kolilla)
la 7.3. 25min juoksua (5km), 1h 15min uinti (3,8km)
su 8.3. Paulin taival laturetki 54km 4h (Lapinlahti-Varpaisjärvi-Tahko)


Hiihtokilometrejä kertyi yhteensä 214km.

Palauttavana toimenpiteenä penkkiurheilua, kunnon kahvit ja tummaa suklaata (suolarakeilla, nam!). Go Kaisa!

Blogin avajaiset

Tervetuloa lukemaan uutta ulkoilmaihminen blogiani! 

Mietin ja harkitsin kauan tätä blogin kirjoittamista  ja epäröin aloittamista, vaikka tykkäänkin kirjoittaa. Jotenkin vaan on tuntunut, että blogia pitävät nykyään ihan kaikki ja tarjontaa on yllinkyllin. Tietenkin voisin kirjoittaa ihan vain itselleni, mutta tarvitsisiko silloin ajatuksiaan jakaa netissä? Kai tässä blogin pitämisessä taustalla on se sosiaalinen ulottuvuus ja toive siitä, että löytäisi toisia samanhenkisiä urheilunystäviä ja voisi tarjota ja tartuttaa liikunnaniloa muillekin! Myös kavereilta on kuulunut silloin tällöin toiveita siitä, että kirjoittaisin harjoittelustani. 

Tiedän, että joillekin kavereille blogin kirjoittamisesta on tullut ikävää suorittamista, jolloin asioita tehdään vain sen vuoksi että saisi jutun blogiin. Mikäli minulle alkaa käydä niin, silloin tiedän että on aika lopettaa. Haluan tehdä tätä ilolla, en pakolla. Sovellan tämän blogin pitämiseen siis samaa ideaa mitä sovellan urheiluun ja liikuntaan - ilon kautta, matkasta nauttien!